Oppilaitos
Koulu on rekisteröity joulukuussa 1996 ja toiminta on alkanut Tampereella Yliopistonkadulla 1997. Oppilaitoksen johtoryhmässä on työskennellyt sama henkilöstö koko koulun historian ajan. Yrityksellä on vankka osaaminen sekä koulutuksen tarjoamisessa, että talouden hallinnassa. Koulun alkuvuosista asti oppilaita on valmennettu hiusalan perustutkintoon ja hierojan ammattitutkintoon, jotka ovat kauneudenhoitoalan tutkinto ja terveys- ja sosiaalialan tutkinto.
Ammattioppilaitoksessa opetetaan:
Kauneudenhoitoalaa
- Parturi-kampaajaksi
- Parturi-kampaaja-maskeeraajaksi
- Parturi-kampaaja-maskeeraaja-stylistiksi
(pukeutumisneuvoja) - Maskeeraajaksi
Terveydenhoitoalaa
Oppilaitoksemme valmistaa viralliseen hiusalan perustutkintoon. Opetushallituksen alaisilla tutkinnoilla on suuri painoarvo jatkokoulutuksen, työmarkkinoiden, palkkauksen ja ammattipätevyyden kannalta.
Hiusalan perustutkinto on virallinen tutkinto, jonka perusteet päivitetään 4-5 vuoden välein työelämän vaateita vastaaviksi. Tutkinnon perusteet laatii tutkintotoimikunta, jonka on nimennyt opetusministeriön alainen opetushallitus. Oppilaitoksemme on ensimmäinen yksityisen sektorin oppilaitos Suomessa, jolle on myönnetty tutkinnon järjestämislupa. Olemme järjestäneet hiusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksia jo vuodesta 2001 alkaen. Oppilaamme ovat myös oikeutettuja opintotukeen.
Tarjoamme monipuolista koulutusta vastaamaan työelämän vaateita Suomessa ja kansainvälisesti. Tuemme oppilaiden työelämään sijoittumista mm. tarjoamalla mahdollisuuksia työharjoitteluun. Yleisen seurannan perusteella valmistuneiden oppilaidemme työllistyminen on ollut kiitettävällä tasolla. Työnantajat arvostavat moninaista osaamista, ammattitaitoa sekä virallista hiusalan perustutkinnon suorittaneita osaajia. Myös itsenäisen yrittämisen aloittaneet ovat saaneet hyvän pohjakoulutuksen koulussamme. Ammattitaidon lisäksi yritysalan kouluttajat opettavat yrittämisen perustiedot, antaen edellytykset oman yrityksen perustamiseen ja käytännön liiketoimintasuunnitelman laatimiseen.
Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Bournemouthin ammattioppilaitos, jossa on alkanut vaihto-oppilastoiminta keväällä 2009. Kansainvälisessä yhteistyössä heiltä tulee myös oppilaita tutustumaan meidän kouluumme.
Oppilaitos pyrkii olemaan jatkuvasti ajan hengessä mukana. Jo alkuvuosina luotiin kansainväliset yhteydet sekä kehitettiin lisäkursseja peruslinjojen rinnalle. Lisäkurssien avulla oppilaat voivat kouluttautua samalla useampaan ammattiin. Olemme kehittäneet tämän tyyppiset yhdistelmäkurssit ensimmäisenä kouluna Suomessa.
Yliopistonkatu 60 A
33100 Tampere Finland
+358 3 255 3847
+358 44 3327 118
